VEISTOSPUISTO

Veistospuistossa on kaikkien vanhojen keksijöiden patsaat. Keksijäkylän ensimmäinen asukas oli leppäkerttu Uku, ja hänen patsaansa on heti sisäänkäynnin jälkeen, juna-aseman edessä. Kaikkien muiden vanhojen keksijöiden patsaat sijaitsevat kuitenkin veistospuistossa. Siellä ovat Sven-siiseli, Kusti-koira ja muut urhoolliset keksijät. Keksijäkylässä tykätään muistella vanhoja keksijöitä, ja joka juhannus- ja joulupäivä koko kylä käy yhdessä veistospuistossa. Leikitään kivoja leikkejä, kerrotaan hauskoja tarinoita ja lauletaan kauniita lauluja.

MYYRIEN KOTI

Keksijäkylässä asustavat totta kai myös myyrät John ja James. Koska myyrät eivät kestä päivänvaloa, ne elävät hämärässä maan alla. Kun taas toiset eläimet eivät tahdo touhuta maan alla, Oskar keksi sellaiset mainiot putket, joiden kautta voi katsella, miten myyrillä menee. Adalbert käy aina joka aamu rupattelemassa myyrien kanssa, ja myyrät lukevat hänelle sanomalehdestä ääneen jännittäviä juttuja.

TOHTORI AVEN POLIKLINIKKA

Tohtori Ave asuu poliklinikallaan, jotta voisi auttaa heti, kun potilas tulee. Poliklinikalla on kaikki tarpeellinen ja poliklinikan vieressä on myös jääpuikkokylmiö. Toisinaan kylän asukkaat pistäytyvät tohtori Aven poliklinikalle vain rupattelemaan Aven kanssa. Onhan tohtori Ave erittäin viisas, ja viisaan jäniksen kanssa on kiintoisaa jutella. Tohtori Ave tietää esimerkiksi, että kiukkupussi on kuin kuhmu, josta on joskus kauheasti riesaa. Ave tietää, että kiukkupussin päälle tulee vain panna koivunurpulaastari – ja kaikki on taas kunnossa.

Oskarin vaja

Oskarin vajassa voit yhdessä Oskarin kanssa askarrella leluja ja keksiä erilaisia kojeita.

Lotten talo

Lotten talossa otetaan leikki hyvin tosissaan. Aivan kuten Lottekin. Täällä voi ja saa leikkiä oikein urakalla. Lotten talo on leikkitalo ja pelien talo. Täällä on monenlaista mukavaa jokaiseen makuun: lautapelejä, tuolileikkejä, kattoleikkejä, seinäleikkejä, näytelmäleikkejä, tanssileikkejä, juoksuleikkejä…

Brunon talo

Brunon talon ensimmäisen kerroksen ovat vallanneet mielikuvitukselliset pienoismallit, jotka esittelevät kohtauksia elokuvasta ”Lotte reis Lõunamaale” (Lotten matka Etelään). Toisessa kerroksessa ovat kokeilijoita varten valmiina hauskat soittimet. Musiikista kiinnostuneita on odottamassa kissaäiti Paula, jonka avulla voit luoda sävelien ja rytmien kiihkeän ja puhtaan kakofonian.

Jänisten talo

Jänisten talo on eriskummallisten esineiden ja illuusioiden talo. Talossa riittää jännitystä ja löytöjä kellarista kattoon. Planetaariossa avautuu maailmankaikkeus ja samalla saat tietoja avaruudesta, talossa kuljeskelee salama, portaat natisevat ja äänestä syntyy kaikuja labyrintin uumenissa.

Possujen talo

Tänä kesänä äitisika Helmin talossa touhuaa hänen täyssisar Salme. Salme on hyväntahtoinen ja sydämellinen sika-täti, joka tarvittaessa rauhoittaa kaikkein pienimpiä vieraita ja puhaltaa jokaiseen kipeään sormeen, varpaaseen ja nenänpäähän. Äidit voivat hoitaa omia pikkuisiaan vierastalossa. Sieltä löytyvät vaipanvaihtopöytä ja keittiönurkkaus.

Giovannin talo

Giovanni-ketun talon teatterinäyttämöllä esitetään paljon teatteria. Mutta siellä myös lauletaan, tanssitaan ja joskus lausutaan runoja, järjestetään tapaamisia ja julistetaan tietenkin vuoden keksijän tittelin voittaja. Kaiken maailman taitajat – tässä on mahdollisuutenne!

Jaakun talo

Jaak-kärpänen on edelleen onnellisesti naimisissa latvialaisen kärpäsneiti Rutan kanssa. Ruta tuli Riian kaupungista Viroon vaeltamaan. Rakkaus syntyi heti ensi silmäyksellä ja jo seuraavana päivänä pidettiin Keksijäkylässä komeat häät. Rakastuneet kärpäset asuvat nyt mukavasti Jaagun pienessä talossa. Rakkauden innoittamana Jaagun pää alkoi toimimaan ennennäkemättömällä vauhdilla. Jaak, jonka tehtävänä oli joka aamu herättää kyläläiset, keksi nyt kertaheitolla monta kymmentä uutta herätyslaitetta. Jaak ripusti uudet keksintönsä talon ympärille puihin, jotta kyläläiset voisivat niihin tutustua ja valita itselleen mieluisen herätyslaitteen.

Urheilukenttä

Keksijäkylän urheilukentällä on Matia avustamassa Susumu-mehiläinen!

Internetin Keksimisen torni

Internetin keksimisen tornissa asustavat pikkuruiset internetmiekkoset. Paljain silmin heitä ei edes huomaa, mutta suurennuslasilla katsomalla näkee alakerran asukkaita. Mitä korkeampaan kerrokseen noustaan, sen nopeammin internetmiekkoset kiitävät.

Elektrumijaam vesimylly

Elektrumijaam on Keksijäkylässä hyvin tärkeä paikka, koska täältä toimitetaan sähköä koko kylälle. Sähkö tietenkin helpottaa kaikkien elämää. Vesimylly vain pyörii ja jääpuikot laulelevat tohtori Aven jääpuikkojen kylmiössä iloisesti. Eikä kenenkään tarvitse enää lukea tarinoita hämärässä. Koska jokainen lapsikin tietää, että pimeässä lukeminen voi huonontaa näköä. Paras ystävä jänis Adalbert käy Elektrumijaamassa sähkön kanssa porisemassa. Joskus he käyvät sähkön isoisällä kylässä.

Planetaario

Planetaario on paikka, jossa kulkukoira Klaus kertoo Lotelle auringosta ja sitä kiertävistä planeetoista. Lisäksi Klausin ystävä, avaruuden kirjeenvaihtaja Pietari-kärpänen, uutisoi suoraan eräästä Linnunradalla sijaitsevasta pannukakkukahvilasta, mitä jännittävää tapahtuu universumin kaukaisimmissa sopukoissa.

Planetaario sijaitsee Jänisten talossa.

Ystävällisen energian alue

Ystävällinen energia on hyväntahtoinen ja avulias. Jos energia on älylaitteesta kokonaan häipynyt tai se tarvitsee kuumana kesäpäivänä vähän lisäenergiaa, ystävällinen energia tulee heti apuun. Kunnes älylaite latautuu, sen omistaja voi mukavasti verkkokeinussa maata ja lukea jännittävää tarinaa, koska ystävällisen energian naapurustosta löytyy pieni kiva kirjasto.

VALOKUVASTUDIO

Oskarin vajassa on hänen viimeisin keksintö – jännittävä valokuvakone, jolla pystytään tekemään hauskoja valokuvia.

RANTALAIVA

Rantalaiva on kulkenut kaikilla maailman valtamerillä. Nyt se on eläkkeellä ja nauttii siitä, kun lapset sen kanssa leikkivät.

Keksijäkylän kirjasto

Keksijäkylässä luetaan aika paljon kirjoja. Jos sataa vettä tai tulee ukonilma, on mukavaa istuskella sisällä ruokapöydän alla ja lukea oikealla silmällä seikkailutarinaa ja vasemmalla silmällä satuja. Mutta kun aurinko paistaa, on hauskaa mennä puiden lomassa sijaitsevaan Keksijäkylän kirjastoon, heittäytyä puihin kiinnitettyihin riippumattoihin ja lukea kirjoja ääneentoisille. Parhaita lukijoita ovat ne, jotka osaavat lukea hauskalla äänellä. Esimerkiksi Adalbert-jäniksen lukemista tulee kuuntelemaan koko kylä.